¿Ya tienes una cuenta?Inicia sesión
Hobitti
Cartoné
Información adicional
Finés (Finlandia) · WSOY
Argumento
Hobitti Bilbo Reppuli suostutellaan lähtemään kääpiöporukan mukaan pelastamaan kääpiöiden perintöaarretta lohikäärmeeltä. Matka on täynnä seikkailuja. Ryhmä kohtaa monenlaisia vaaroja ja erilaisia olentoja, joista suurin osa ei kuitenkaan ole ystävällisiä.
Tarina sijoittuu aikaan ennen Taru sormusten herrasta -trilogiaa. Niiden kirjojen lisäksi myös Hobitti taitaa olla jo klassikon asemassa. Jos näistä kahdesta pitäisi parempi valita, niin itse asettaisin Hobitin korkeammalle sijalle. Se on ohuempi ja sisällöllisestikin kevyempi, lisäksi tarinassa säilyy paremmin vauhti päällä eikä mielenkiinto pääse herpaantumaan.
Kirja sopii kaikenikäisille lukijoille, sekä lapsille että aikuisille. Tämä leimataan usein pelkäksi lastenkirjaksi, mutta se on kuitenkin vähän niillä rajoilla, että sopiiko määritelmä kovinkaan hyvin. Teos sopii myös sellaisille, jotka eivät ole aikaisemmin lukeneet paljoa tai ollenkaan fantasiaa. Tästä on hyvä aloittaa tyylisuuntaan tutustuminen, kaikki kirjallisuudenlajithan ovat edes testaamisen arvoisia. Hobitti taisi olla itsellänikin aikoinaan ensimmäinen kosketus fantasiaan ja Tolkienin maailmaan.
Tässä painoksessa on Tove Janssonin tekemä kuvitus. Näin Jansson-fanina siitä ei voi olla pitämättä. Jossain määrin kuvitus henkii samaa tunnelmaa kuin Muumi-kirjoissa. Bilbo Reppulistakin tulee ihan mieleen homssut ja nyytit muumien maailmasta….
Ver más
Fecha de publicación
10 de diciembre de 2021
Este cómic está en estas listas
Lo que opinan los lectores
3,0
3 1
El contenido de esta página se encuentra bajo licencia Creative Commons 4.0 Compartir igual, salvo las imágenes de cómics que son propiedad de sus respectivos autores y editores. Renunciamos al derecho de atribución. Más info.

ulises ha valorado323/07/2015